Kausi 1: Jaksot

Useimmat neuvostoupseerit uskoivat, että sota Saksan kanssa olisi väistämätön. Mutta milloin sota alkaisi?

Tiedustelijoiden raportit olivat ristiriitaisia. Huhtikuussa 1940 Hitler hyväksyi operaatio Barbarossan, ja raskas sotakoneisto alkoi vyöryä kohti Neuvostoliiton rajaa. Heti ensimmäiset taistelut kesäkuussa 1941 Brestin linnoituksen luona Kiovan ja Minskin lähistöllä osoittivat Saksan Blitzkriegin, ”salamasodan"", tehokkuuden.

Vetäytyvän puna-armeijan valtavat tappiot olivat selitettävissä, mutta virheistä joutuivat maksamaan niin sotilaat kuin kenraalitkin. Ja Saksan panssarijoukot etenivät kohti Moskovaa...

Neuvostoliiton pääkaupunki oli heti sodan ensi päivistä lähtien valmistautunut puolustamaan itseään.

Laitokset ja tehtaat, suurlähetystöt ja ministeriöt evakuoitiin. Marsalkka Žukov kutsuttiin Leningradista Moskovaan järjestämään Moskovan puolustus ja torjumaan fasistien hyökkäys.

Saksan Operaatio Taifuunin suunnitelmien mukaan Keskustan armeijaryhmä hyökkäisi täydellä tehollaan Moskovaan. Žukov kaipasi lisää joukkoja ja aikaa, mutta hänellä ei ollut kumpaakaan. Saksan joukot sen sijaan saivat täydennyksiä jatkuvasti.

Tavanomaiset syyssateet alkoivat, mikä vaikeutti kummankin armeijan toimintaa. Moskovassa julistettiin piiritystila 17. lokakuuta 1941. Käskyn ”perääntyminen kielletty” vaikutukset olivat äärimmäisen vakavat.

Marraskuun 7. päivänä, Neuvostoliiton Lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä, Moskovan Punaisella torilla järjestettiin sotilasparaati. Paraatiin osallistuneet joukot jatkoivat paraatista suoraan eturintamaan. Puna-armeijan joukkojen sinnikäs vastarinta joka suunnassa sai lopulta Saksan sotapäälliköt ymmärtämään, ettei Moskovan täydellinen piiritys tulisi onnistumaan.

Leningradin valloitus oli Saksan sotajohdolle strategisesti tärkeää. Saksalaiset etenivät 8. syyskuuta 1941 Laatokalle, ja Leningrad joutui eristyksiin ”emämaasta”.

Leningradin asukkaita alkoi uhata nälkäkuolema. Itämeren laivaston alukset, ilmatorjuntatykit, raskas tykistö ja puna-armeijan joukot puolustivat kaupunkia ja ”Elämän tietä”, jota pitkin pystyttiin kulkemaan pakkasten tultua. Neuvostojoukkojen lukuisat yritykset murtautua piirityslinjan läpi epäonnistuivat yksi toisensa jälkeen.

Verisiä taisteluja käytiin edelleen ainoastaan Nevan sillanpääasemasta. Kaupungin asukkaita nääntyi nälkään, mutta kaupungin tehtaat pidettiin yhä toiminnassa. Kenraali Vlasov, joka myöhemmin joutui vangiksi ja päätyi tekemään yhteistyötä saksalaisten kanssa, nimitettiin toisen iskuarmeijan komentajaksi, mutta koko toinen iskuarmeija saarrettiin Leningradin lähistöllä. Leningrad vapautettiin vasta helmikuussa 1943 Neuvostoliiton ylimmän sotajohdon järjestämässä Operaatio Kipinässä.

Kesäkuun 28. päivänä 1943 Saksan joukot aloittivat Operaatio Sinisen. Joukot vyöryivät kohti Voronežia, Stalingradia, Donin Rostovia. Neuvostoliiton ja Saksan välisen rintaman eteläisen sektorin heikko puolustus murtui helposti.

Neuvostojoukot olivat vetäytymässä itään, kun niille annettiin myöhemmin kuuluisaksi tullut käsky ”perääntyminen kielletty”. Erityisten erillisosastojen oli määrä estää sotilasyksikköjen pakeneminen.

Friedrich Pauluksen komentama Saksan kuudes armeija eteni aina Stalingradiin asti, mutta yllättävän sitkeä vastarinta pysäytti etenemisen. Neuvostoliitto siirsi marsalkka Vasilevskin ja marsalkka Žukovin johtamat reservijoukot lähemmäs kaupunkia. Stalingradia pommitettiin armottomasti, ja jokaisesta rakennuksesta taisteltiin verisesti. Kaupunki piti kuitenkin pintansa. Neuvostojoukot aloittivat Operaatio Uranuksen ja saartoivat Saksan piiritysjoukot.

Huhtikuussa 1943 eteneminen eturintamalla pysähtyi, mutta Neuvostoliitto laati jo suunnitelmia kesää varten. Erityistä huomiota kiinnitettiin Kurskin alueeseen.

Keskinen rintama oli työntynyt syvälle Saksan puolustuslinjan sisään. Saksalaiset aikoivat motittaa tämän Kurskin mutkan pullistuman iskemällä kahdelta eri suunnalta Operaatio Zitadellessa. Keskustan armeijaryhmä hyökkäisi pohjoisesta, Etelän armeijaryhmä puolestaan etelästä.

Hitler siirsi operaation alkua kuukaudella, koska hän toivoi saavansa kentälle uudenlaisia panssarivaunuja ja lentokoneita. Neuvostojoukot vahvistivat tällä välin puolustusasemiaan Kurskin lähistöllä. Valmisteilla oli ennennäkemättömän laaja taistelu, johon osallistuisi yli kaksi miljoonaa miestä molemmilta puolilta. Kaikki tuon ajan uudenaikaisimmat aseet ohjattiin taistelukentälle.

Kesäkuun 12. päivänä Neuvostoliiton Lännen ja Brjanskin rintama kävivät hyökkäykseen. Operaatio Kutuzov oli käynnistynyt. Neuvostojoukot vapauttivat Orelin, Belgorodin ja Harkovan. Operaatio Zitadelle oli Saksan Wehrmachtin viimeinen laaja hyökkäys itärintamalla. Saksalaiset pakotettiin perääntymään.

Keväällä 1944 saksalaiset odottivat levottomina liittoutuneiden maihinnousua Ranskaan. Pohjoisen armeijaryhmä vetäytyi Leningradista ja Etelän armeijaryhmä Krimiltä.

Keskustan armeijaryhmän asema Valko-Venäjällä vaikutti vakaalta. Neuvostoliiton yritykset hyökätä Vitebskiin ja Oršaan epäonnistuivat. Saksa odotti puna-armeijan hyökkäävän Ukrainassa, joten Saksa siirsi tärkeimmät aseensa, panssarivaunut ja lentokoneet, eteläiselle rintamalle. Neuvostoliitto päättikin tämän vuoksi iskeä vihollisen kimppuun Valko-Venäjällä. Operaatio Bagrationissa puna-armeijan joukot saartoivat ja tuhosivat vihollisen Vitebskin ja Babruiskin lähistöllä ja täten estivät Saksan joukkojen vetäytymisen Minskiin.

Neuvostoliitto suunnitteli tuhoavansa koko saksalaisten Keskustan armeijaryhmän. Ensimmäisen Valko-Venäjän rintaman komentaja Konstantin Rokossovski ehdotti kaksoishyökkäystä Babruiskiin ja Slutskiin. Neuvostoliiton joukkojen kolme rintamaa onnistuivat etenemään ja vapauttamaan Valko-Venäjän pääkaupungin Minskin. Kaupunkia piirittävien saksalaisjoukkojen tuhoaminen kesti viikon. Jo kesäkuun 17. päivänä saksalaisvangit marssitettiin pitkinä rivistöinä Moskovan katujen halki. Kaikilla rintamilla käynnistettiin massiivinen rintamahyökkäys, jonka ansiosta yksittäiset yksiköt pääsivät aina Riianlahden rannoille saakka.

Viiden rintaman joukot hyökkäsivät leveällä rintamalla, joka ulottui 1 400 kilometrin matkan Smolenskista Asovanmerelle.

Saksa yritti estää neuvostojoukkojen etenemisen räjäyttämällä niin pienet kuin suuretkin sillat ja soveltamalla miehitetyillä alueilla poltetun maan taktiikkaa. Kenraali Vatutin, Voronežin rintaman komentaja, ei onnistunut murtautumaan läpi Liutezhin ja Burkinin sillanpääasemilla. Talvi lähestyi, ja eturintama oli jähmettynyt asemiinsa Dneprin varrelle.

Marraskuun 5. päivän aamuna rintaman parhaat panssarivaunumuodostelmat, Rybalkon ja Kravšenkon komennossa, katkaisivat Kiovan ja Žytomirin välisen maantien ja keskeyttivät saksalaisten vetäytymisen. Ukrainan pääkaupunki Kiova vapautettiin seuraavana päivänä.

Talvella 1943 - 1944 rintaman eteläinen sektori muuttui valtaisaksi taistelukentäksi. Lähes kaikki neuvostojoukkojen panssarivaunut ja suurin osa Ukrainaan keskitetyistä saksalaisjoukoista osallistuivat Korsun-Ševtšenkivskyin taisteluun. Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryivät Lvoviin ja Romaniaan. Saksan haave yhdistää joukkonsa Romaniassa oli murskautunut.

Ensimmäisen Valko-Venäjän rintaman panssarivaunut saapuivat Oder-joelle Kostrinin ja Frankfurtin lähistölle tammikuun 31. päivänä 1945. Berliini, tuo fasistien pesäluola, oli enää sadan kilometrin päässä.

Neuvostoliitto päätti kuitenkin siirtää hyökkäystä Saksan pääkaupunkiin. Joukot tarvitsivat tarviketäydennyksiä ja reservejä menetettyjen miesten tilalle. Puna-armeija jatkoi hyökkäystä vasta sitten, kun Pommeri ja Sleesia oli ensin puhdistettu saksalaisjoukoista.

Kun Neuvostoliitto sai tietää liittoutuneiden suunnitelmista valloittaa Berliini, se päätti edetä äkkiä suorinta tietä kaupunkiin. Samaan aikaan Berliinissä valmistauduttiin kuumeisesti puolustamaan kaupunkia. Linnoitetut Seelowin kukkulat olivat neuvostojoukkojen tiellä. Tšuikovin ja Katukovin armeijat etenivät hitaasti mutkikkaan joki- ja kanavajärjestelmän läpi. Kodinturvajoukot ja tavallisten sotilasyksikköjen viimeiset rippeet taistelivat vastaan, mutta ensimmäisen Ukrainan rintaman panssarivaunut kukistivat vastarinnan ja vyöryivät kohti Berliiniä.

Tappiota pelkäävät saksalaiset taistelivat vetäytyessään raivoisasti jokaisesta korttelista ja rakennuksesta. Kolmas iskuarmeija eteni kenraali Kuznetsovin komennossa Berliinin valtiopäivätalolle ja aloitti taistelut talon sisällä. Pian Neuvostoliiton punalippu jo liehui valtiopäivätalon katolla, mutta taistelut Berliinissä jatkuivat yhä.

Prahassa puhkesi kapina. Tšekkoslovakian pääkaupunki vapautettiin vasta 9. toukokuuta. Kesäkuun 24. päivänä 1945 Moskovan Punaisella torilla järjestettiin voitonparaati.